Kouluttajat

Anna Andersén

Anna Andersén on sertifioitu liikunta- ja urheilupsykologi, psyykkinen valmentaja ja mindfulness-ohjaaja. Anna tekee vastaanottotyötä useiden eri urheilulajien edustajien ja monen tasoisten urheilijoiden kanssa. Lisäksi iso osa Annan työnkuvaa on luennointi ja koulutus niin urheilun kuin työelämän ja yhteisöjen parissa. Annan työn ote on valmentava ja työskentelyn viitekehys on tietoisuustaidoissa. Anna on kiinnostunut asiakkaidensa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisestä niin työssä, urheilussa kuin elämässä.

 

Ayisat Yusuf-Aromire


Ayisat on jalkapallovalmentaja ja liikunnanohjaaja Monaliikussa. Hän työskennellyt Monaliikussa vuodesta 2015, ensin vapaaehtoisena, jonka jälkeen hänet palkattiin liikunnanohjaajaksi Elämäni Kunnossa- hankkeeseen ja naisten jalkapalloryhmän valmentajaksi. Ayisat on taustaltaan ammatilaisjalkapalloilija, hänellä on paljon kokemusta pelaamisesta, hän on pelannut useissa turnauksissa Afrikassa ja ulkomailla, neljä kertaa voittanut African Nations Championshipin, osallistunut kolme kertaa naisten maailmanmestaruuskilpailuihin sekä pelannut Pekingin Olympialaisissa. Ayisatille on tärkeää tuoda onnea ja rakkautta urheiluun. Hänen tarkoitus on auttaa, antaa toivoa, rohkaista ja kouluttaa nuoria tyttöä ja voimaannuttaa naisia käyttäen liikuntaa sekä urheilua työkaluna, ja myös tasa-arvon edistäminen, ihmisten tuominen yhteen, etnisten vähemmistöjen sosiaalisen osallisuuden edistäminen.

Katri Pöllänen

Katri Pöllänen on koulutukseltaan Fysioterapeutti, Terveystieteiden maisteri ja tällä hetkellä tohtorikoulutettava Sukupuolen, Kulttuurin ja Yhteiskunnan tohtoriohjelmassa Helsingin Yliopistolla. Hän on ollut Monaliikussa töissä vuoden ja hän toimii Elämäni Kunnossa- toiminnan koordinaattorina. Hänen oma liikunnallinen tausta on ollut pääosin joukkuevoimistelun parissa ja hänellä on 10 vuoden kokemus voimistelun valmentamisesta Olarin Voimistelijoissa. Katrin ryhmäliikunnanohjaus metodit koostuvat pääosin kuntouttavasta ja terveyttä edistävästä liikunnasta. Hänelle tärkeää on liikunnan ilon tuominen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä tasa-arvoisten liikuntamahdollisuuksien luominen.